Menneinä kauniina aikoina eli elämäänsä runoilija, joka ei ollut kirjoittanut yhtä ainuttakaan runoa. Sielultaan hän oli kuitenkin täydellinen taiteilija, jonka suurin haave oli saada maistella sanoja kuin metsämansikoita, pujotella niitä heinänkorteen ja ihailla niiden mehevyyttä.

Näin alkaa hiljattain löytynyt kertomus ”Age quod agis”. Itsepintainen runoilija antautuu matkalle kohti oman luovuutensa mystisiä virtoja, jotka kaleidoskoopin lailla häilyvät ja katoavat, nykäisevät mukaan tummiinkin syvyyksiin näkemään ja löytämään.

LUE KERTOMUS