Ateljeen korkeaa kaari-ikkunaa peitti läpikuultava valkoinen kangas, tasoittaen sisälle tulvivaa auringonvaloa. Kaksi henkilöä seisoi maalaustelineen äärellä tutkimassa siinä lepäävää suurikokoista öljyvärimaalausta.

Toinen heistä oli intohimoisesti taiteelleen omistautunut nuorukainen, valmiina valloittamaan maailmaa taidoillaan. Ja toinen valkohapsinen kunnioitettu maestro, jonka kykyjä ja ajatuksia pitkä ja antoisa elämä oli jalostanut monin ottein.

- Koko elämäni on kiinni tässä maalauksessa…, aloitti nuori taiteilija epätoivoisesti ja vaivoin itkuaan pidätellen. - Tästä oli tulossa parhaani, mutta viimeistellessäni sitä eilen ja toissapäivänä olen vain tuhrinut ja sotkenut. Kuulas iho ja varjot ovat muisto vain ja maalaus on pilalla! Nuorukainen lysähti onnettomana lähimpään nojatuoliin ja kätki väsyneet kasvonsa.

Maestro kuunteli hiljaa ja tutki työtä tarkkaan. Hän otti pari askelta taaksepäin silmäillen kokonaisuutta ja palasi sitten takaisin yksityiskohtiin.

- Niin… harmillista jos elämäsi riippuu pelkän pellavariekaleen varassa… aloitti maestro pitkän hiljaisuuden jälkeen. - Mutta viimeistelyn taito on vaativaa ja ymmärrän pelkosi, työ on todella parhaitasi. Saatat selvitä kirkastamalla lisää kasvojen valokohtia ja säätämällä taustan sävyä. Mutta yleisesti ottaen tarvitset työn loppusuoralla entistä selkeämmän mielikuvan seuraavasta askeleesta ja tavoitteesta. Muuten olet tuuliajolla ja sudit sinne tänne kunnes työsi muistuttaa kuravelliä.  

Nuorukainen oli nostanut päänsä ja kuunteli tarkkaavaisesti opettajaansa.

- Ehdotan että maalaisit nyt kevätsipulin, jatkoi maestro näennäisen harmittomalla sävyllä.

- Kevätsipulin!, huudahti kunnianhimoinen taiteilijanalku harmistuneena. Haluan saada suuren työni valmiiksi, ja pian!

- Ehdotan edelleen että laitat nyt työsi syrjään ja teet niinkuin sinulle neuvon, vastasi maestro salaten huvittuneisuuttaan.

Nuorukainen katseli epäuskoisena opettajaansa ja puki samalla takkia ylleen.

- Jos opiskelijatoverini saavat kuulla että maalaan kevätsipulia triptyykkini sijaan, he nauravat minut ulos NTK: sta, Nuorten Taiteilijoiden Keskusteluryhmästä, sopersi hän opettajalleen loukkaantuneena ja turhautuneena.

- Niinkö?, vastasi maestro. - Olen kyllä kuullut joitakin keskustelujanne. Nuo pitkät monologien sarjat, joissa kaikki höpisevät kilvan itsestään yrittäen erottua joukosta mitä hupaisimmilla tavoilla… kuin pelaisi sulkapalloa yksin kentällä. Sitäkö nimität keskusteluksi, oppipoikani? Voisin lisätä tehtävääsi vielä yhden kohdan.

- Ja se on?, kysyi nuorukainen luvaten itselleen olemaan yllättymättä enää mistään.

- Voisit mennä tapaamaan puutarhuriani ja kertoa hänelle haluavasi kuulla kaiken kevätsipuleista. Kysele ja opettele kuuntelemaan, saatat oppia jotakin.

Taiteilijanalku katosi ulos ovesta päätään pudistaen ja vieden keskeneräisen työnsä mennessään.

Kahden viikon kuluttua kisälli palasi jälleen mestarin ateljeehen. Muhkea kevätsipuli pitkine vihreine varsineen oli raikas näky tutuksi käyneellä maalaustelineellä.

- Loistavaa, tuumasi maestro hyväntahtoisesti. - Siveltimen vapaus ja tarkkuus käyvät käsi kädessä. Entä keskustelu puutarhurin kanssa?

- Nyt minä tiedän paljon kevätsipuleista, puutarhanhoidosta ja luonnonkulusta yleensä, kiehtovaa yllätyksekseni, vastasi kisälli hymyillen.

Hopeahiuksinen maestro naurahti soinnikkaasti ja jatkoi:

- Nyt olet luultavasti valmis viimeistelemään triptyykkisi viimeistä osaa. Palauta siis mieleen keskustelu puutarhurin kanssa ja kuuntele työtäsi yhtä kärsivällisenä ja uteliaana. Käytä pensseliä vasta kun tunnistat haluamasi seuraavan siveltimenvedon. Tästä voi syntyä antoisa, vuorovaikutuksellinen keskustelu, sinun ja maalauksesi välillä.    

Nuorukaisen kasvot alkoivat säteilemään uutta toivoa ja intoa.

- Ja mikä tärkeintä, jatkoi maestro. - Älä kunnioita teostasi liikaa, alat vain pelkäämään ja keskittymisesti herpaantuu. Koeta lähestyä suuren työn viimeistelyä kuin tuota sympaattista kevätsipuliasi, josta tulikin varsin ihastuttava. Näin voit hätistää pois turhia pelkoja ja odotuksia, ja lopulta onnistua suuremmassakin maalauksessa.

Maestro katseli ikkunasta kiintymyksellä oppipoikansa perään, joka juoksujalkaa kiirehti takaisin vaativan työnsä pariin.

* * *

Paljon, paljon myöhemmin maalaustaidetta rakastava yleisö ihasteli loistavaa taidonnäytettä, suuritöistä triptyykkiä museon seinällä. Valtavan kokonaisuuden rinnalla riippui erottamattomasti ja vähintään yhtä tunnetuksi ja rakkaaksi tullut pieni maalaus. Sen tarina oli onneksi tullut yleiseen tietoisuuteen, ja siten kauan sitten eläneen taiteilijan öljyvärityö kevätsipulista, kannusti yhä uudestaan katselijoitaan kohtaamaan omia suuria haasteitaan.

-JF