Englantilainen kirjailija Virginia Woolf (1882-1941)

30 x 20 cm, lyijykynä paperille, 2014

Vanha taiteilija istui yksin ateljeessaan kumartuneena piirustuspaperinsa ylle. Hän hieroi ohimoitaan ja ihmetteli huokaisten miten oli joskus pystynyt loihtimaan kankaalle viehättävän hiussuortuvan, leuan monimuotoisen kaaren, eläväiset kasvot mittasuhteineen...

Ja jälleen hän aloitti matkan alusta. Nöyränä ja uteliaana hän kuljetti kynäänsä paperin pinnalla, aluksi tunnustellen ja etsien, mutta vähitellen yhä määrätietoisemmin ja sulavammin. Aivan kuin taiteilija olisi totellut ulkopuolelta tulevia käskyjä.

Mitä näkyvämmäksi muotoutui hahmo paperilla, sen omapäisemmäksi kävi taiteilijan luomus.

- Ei, alahuuleni varjo on kuin pehmeää samettia, silti läpikuultavaa. Jos yhtäkkiä kääntäisin katseeni, varjon täytyy saada elää. Ethän liimaa sitä huulilleni… Kultaseni, katso leukani kaarta. Sekin elää ja kaartuu välillä laveana, välillä ohuena ja hentona päättyäkseen kaunismuotoiseen korvaan. Olet huomioinut silmäni… ne todella ovat hiukan surulliset, sillä minulla on tällä hetkellä murheita. Mutta lisääthän vielä tummuutta, saattoi paperille syntyvä olento kuiskutella.

- Kyllä, kyllä, koetan tehdä parhaani. Mutta malta nyt, en meinaa pysyä perässäsi, mutisi vanha taiteilija itsekseen uppoutuen kynänsä liikkeisiin.

- Hiukseni… valo varjoineen kaartelee soljuvasti, sillä pidän luonnollisuudesta. Voi!, olenhan sentään hurmaava, enkö olekin?

- Olet hurmaava, vastasi taiteilija ja jatkoi sinnikkäästi työtänsä. Illan hämärtyessä hän oli säpsähtäen pannut merkille painostavan hiljaisuuden. - Missä olet? Tarvitsen neuvojasi, vanhus äännähti hiljaa. Kukaan ei vastannut, vain kynttilä sihisi hetken kosteuttaan. - Menen hetkeksi lepäämään ja katson piirustusta uudelleen paremmassa valossa heti aamun valjetessa, päätti vanhus pyyhkäisten pehmeällä kankaalla piirroksen pintaa, juuri hiusten tummimman varjon kohdalta. - Silkkiä..., hän ajatteli väsyneenä ennenkuin sulki silmänsä unelle.

Hetken päästä kuului vieno ääni pimeydestä:

- Kiitos...

Pitkään uurastanut taiteilija, joka juuri nyt nukkui rauhallisesti saadakseen voimiaan takaisin, ei vielä tiennyt työnsä olevan valmis.

-JF